Maaseuduntulavaisuus

Kaarina, 94, sai loppuelämän kodin Hauhon kapinahengen ansiosta

Vanhustenhoidon jatkuva heikentyminen sai Katri Krannin ajattelemaan luovasti. Nyt hän toivoo Hauhon mallin leviävän myös muualle Suomeen.

Kaarina Kalliokosken (oik.) Kissa-niminen kissa viihtyy Vilmankodissa ja toimii hellyysterapeuttina. Vasemmalla Katri Kranni. Kuva: Harri Nurminen

Koti|Koti

17.4.202606:00

Eija Vallinheimo

Hämeenlinna

Kanta-Hämeessä sijaitsevan Hauhon historiasta löytyy tarina, jonka mukaan hauholaiset kieltäytyivät aikoinaan maksamasta kirkon määräämiä veroja eli oravannahkoja. Tämän seurauksena paavi julisti Hauhon pannaan. Samanlaista kapinahenkeä on kylällä jälleen ilmassa.

Hauholaiset eivät nimittäin suostu siihen, että kylän ikäihmiset lähetettäisiin hyvinvointialueen toimesta hoidettavaksi kauas omilta kotiseuduiltaan. Heidät halutaan pitää lähellä, omalla tutulla kirkonkylällä.

”Vanhuksilla pitäisi olla oikeus kotiseutuun loppuun asti”, puuskahtaa Katri Kranni, joka on Hauhon mallin eli ikäihmisten asumisyhteisön luoja.

Ajatus yhdessä asumisesta lähti siitä, että Krannin omat vanhemmat halusivat pysyä Hauholla ja jatkaa yhteistä elämää samassa kodissa

”Samaan aikaan kun vanhemmilleni ei löytynyt Hauholta hoitopaikkaa, kylällä seisoi tyhjillään aiemmin hoitolaitoskäytössä ollut hyväkuntoinen rakennus. Syntyi Vilmankoti, asumisyhteisö, jossa jokaisella talon asukkaalla on oma yksiö, mutta yhteiset tilat ja yhdessä hankitut siivous- ja ruokapalvelut.

Ikäihmiset halutaan Hauholla pitää lähellä, omalla tutulla kirkonkylällä, Katri Kranni kertoo. Kuva: Harri Nurminen

Talon toimintojen pyörittämisestä vastaa Turkista Suomeen muuttanut Emin Accok yhdessä vaimonsa kanssa. Kranni kehuu vuolaasti pariskuntaa.

”Heiltä saimme enemmän kuin osasimme odottaa. Yksi syy on se, että turkkilaisille vanhat ihmiset ovat arvostettuja eikä heitä siellä jätetä yksin. Isovanhemmat elävät osana perhettä.”

Kranni kritisoi sitä, että nykyisin moni ikäihminen jää ilman hoitopaikkaa, koska heidät katsotaan liian hyväkuntoisiksi.

”Kotipalvelu saattaa käydä monta kertaa päivässä vilkaisemassa hoidettavia kotona, mutta koko ajan palveluista säästetään. Eläminen muuttuu monella vanhuksella arjesta selviytymiseksi.”

Emin Accok laulaa turkin kielistä laulua. Minun kaverini aasi -lauluun yhtyvät Pekka Kaasalainen, Aune Anttonen ja Airi Vuorinen. Kuva: Harri Nurminen

Hauhon mallissa ikäihmiset saavat itselleen turvallisen ja esteettömän kodin, jossa he voivat asua elämänsä loppuun asti. Yksityiseen hoitolaitokseen verrattuna eläminen on edullista, sillä asukkaat maksavat 400 euron vuokran lisäksi 600 euron edestä ruoka- ja siivouspalveluista.

”Olemme laskeneet, että hyvinvointialueelle tämä tuottaa joka päivä säästöjä tuhannen euron edestä. Samalla pidetään hengissä maaseutua ja kunnan yrittäjiä, kuten kampaamoja, jalkahoitajia ja vaikka takseja, joiden palveluja ikäihmisetkin tarvitsevat. Jos täältä viedään kaikki pois, tänne ei jää enää mitään”, Kranni korostaa.

Lounas maistuu paremmin ikäihmisille, kun ruokailu tapahtuu yhteisessä ”Pulinapöydässä”. Kuva: Harri Nurminen

Yksi asukkaista on 94-vuotta täyttänyt Kaarina Kalliokoski. Kaarina kertoo asuneensa aiemmin vantaalaisessa senioritalossa.

”Alkuun viihdyimme siellä hyvin mieheni kanssa. Mutta kun mieheni kuoli ja talon väki vaihtui, kaikki sosiaalinen toiminta lopahti ja jäin yksin”, hän muistelee.

Juuri yksinäisyys on vanhusten suurin ongelma, ja siksi erilaisille asumisratkaisuille on tarvetta.

Mutta miksi Kaarina päätyi juuri Hauholle?

”Se on sellainen romanttinen tarina”, Kaarina toteaa pilke silmäkulmassa. Kaarina kertoo rakastuneensa 60-luvulla hauholaiseen metsästäjämieheen. Tapailu johti avioliittoon ja Hauhosta tuli tärkeä osa heidän elämäänsä.

Hauholla sijaitsevassa saaressa pariskunta vietti kaikki kesänsä kalastellen. Kun Vilmankoti avautui, Kaarina päätti muuttaa Hauholle lähelle lapsiaan.

”Edessä on jälleen kesä Hauholla, kuten niin monena vuonna aikaisemminkin. Se tuntuu luonnolliselta. Meinaan mennä kalaankin kesällä”, Kaarina myhäilee.

Vilmankodissa asuva Tuija Lehtonen-Mustonen on sisustanut huoneensa kodikkaaksi. Kuva: Harri Nurminen

Yksi päätökseen vaikuttaneista seikoista oli se, että myös Kissa-kissa sai muuttaa Vilmankotiin.

”Täällä se tulee ja menee. Siitä on tullut koko paikan oma kissa ja hellyysterapeutti. Kun ottaa kissan syliin, menee sellainen mielihyvän aalto aivoihin”, Kaaria kuvailee, vaikka vähän murehtiikin sitä, etteivät kaikki välttämättä pidä kissoista.

”Totta kai täälläkin ollaan välillä erimielisiä ja tulee riitojakin, mutta se kuuluu asiaan. Niinhän kaikissa kodeissa tapahtuu”, Kranni lohduttaa.

Kissat ovat pieniä haasteita vanhustenhoidon kokonaiskuvassa.

”Sodan jälkeisinä vaikeina vuosinkin pystyttiin hoitamaan vanhukset, monessa talossa oli mummo peräkamarissa. Kyllä vanhukset tulee pystyä nykypäivänä hoitamaan paremmin kuin mihin hyvinvointialueet tällä hetkellä pystyvät.”

”Tämä on yksi ratkaisu, kansalaisyhteiskunta voi ottaa vastuuta ja pitää huolta ihmisistä, jotka ovat tämän maan nostaneet pystyyn”, Kranni kiteyttää.

Meikit kulkevat mukana rollaattorissa.  Kuva: Harri Nurminen