Teppo Krögerin terveiset Vilmankotiin

26.4.2026

Mentorina, minä Katri Kranni olin  yhteydessä arvostamaani yhteiskuntapolitiikan professoriin Teppo Krögeriin. Kerroin hänelle uudesta Vilmankoti asumisyksiköstä, joka on perustettu kansalaisyhteiskunnan tavoin vapaaehtoisten voimin. Sain häneltä viestin ja onnen toivotukset hankkeelle:

Hei!

Kiitos tiedoista mallistanne. Kuulostaa hyvältä, kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon väliin tarvitaan uusia malleja. Ja yhteisön mukaan tuomista. Ongelmana tosiaan vain monesti on rahoitus, kun julkinen rahoitus yleensä kohdennetaan pelkästään kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen hoitoon. Tämä uusi “yhteisöllinen asuminen” oli todellakin alusta asti selvästi tarkoitettu vain säästötoimenpiteeksi. Muutoinkin Suomessa “yhteisöllisyys” on nähty lähinnä vain tapana julkisen sektorin tehtävien karsimiseen eikä ajateltu sitä, että yhteisö tarvitsee tosiaan tukea, jos sen toivotaan ottavan aiempaa suurempaa roolia. Onnea hankkeellenne.

 Terv. Teppo Kröger

Yhteiskuntapolitiikan professori Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella

Tutkimuskuvaus

Teppo Kröger tutkii hoivapolitiikkaa useista näkökulmista. Hän on tutkinut mm. ikääntyneiden hoivapalveluja, palvelujen ja omaishoivan yhteyksiä, hoivatyön olosuhteita sekä hoivavelvollisuuksien ja ansiotyön yhteensovittamista. Hän on luonut uusia käsitteitä alan tutkimukseen, kuten hyvinvointikunnan, heikon universalismin, dedomestikaation, demografisen paniikin ja hoivaköyhyyden käsitteet. Hän on kysytty puhuja suomalaisissa ja kansainvälisissä konferensseissa ja seminaareissa sekä median ja päätöksentekijöiden usein käyttämä asiantuntija.